LAMP (Leonardo Adult Mobility Pool) liikkuvuusverkosto

LAMP liikkuvuusverkosto on syntynyt tarpeesta luoda joustava, jatkuvaan toimintaan perustuva, monipuolinen kansallinen ja kansainvälinen verkosto, joka edistää ja helpottaa ammatillisessa koulutuksessa olevien aikuisten sekä koulutuksen ja työelämän asiantuntijoiden pääsyä ulkomaanjaksoille. Tavoitteena on vakiinnuttaa kansainvälinen liikkuvuus osaksi ammatillisen aikuiskoulutuksen arkea. Verkoston toiminta tukee sen jäsenten kansainvälisyysstrategioiden toimeenpanoa, työelämän palvelu- ja kehittämistehtävän toteuttamista sekä koulutuksen monimuotoisuutta.
Verkosto haluaa tukea ja kehittää aikuisopiskelijoiden ammatti- ja työelämäosaamista sekä työelämässä tarvittavia kansainvälisyys- ja monikulttuurisuusvalmiuksia samoin kuin myös elinikäisen oppimisen avaintaitoja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Opiskelijoiden liikkuvuuden tukena tarvitaan aktiviisia kouluttajia ja ohjaajia, jotka omilla liikkuvuusjaksoillaan ovat perehtyneet oman alansa kansainväliseen toimintakenttään, eri maiden ammatilliseen koulutukseen ja työelämän kielitaito- ja osaamisvaatimuksiin.
Vuosille 2011 - 2013 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on myöntänyt verkostolle 38 opiskelijoiden liikkuvuusapurahaa 3 - 10 viikon pituisille ulkomaisille jaksoille.
Hankkeen toteutusaika: 1.6.2011 - 31.5.2013
LAMP verkoston suomalaiset kumppanit:
AIKE International Oy, koordinaattori
Ammattiopisto Lappia
Hyria Koulutus Oy
Itä-Uudenmaan koulutustkuntayhtymä / Edupoli
Jyväskylän aikuisopisto
Länsirannikon koulutus Oy WinNova
Koulutuskeskus Salpaus
Oulun Aikuiskoulutuskeskus
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä / Sedu Aikuiskoulutus
TTS (Työtehoseura ry) / Sammatti
Ulkomaisia kumppaneita on seuraavista maista: Belgia, Eesti, Espanja, Hollanti, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Norja, Malta, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska, Turkki ja Unkari.