Ennakointi
Koulutuksen järjestäjien alueellisen ennakoinnin menetelmät
Hanke toteutetaan vuosina 2009 – 2011.
Koulutuksen järjestäjien alueellisen ennakoinnin menetelmät –hankkeen päätavoite on muodostaa kattava kuva koulutuksen järjestäjän tehtävästä alueellisessa ennakoinnissa, tehdä selvitys alueellisen ennakoinnin nykytilasta ja menetelmistä koulutuksen järjestäjätasolla, sekä aikaansaada koulutuksen järjestäjäkenttään skaalattavia malleja ennakoinnista, sen prosesseista ja käytössä olevista työvälineistä. Hanke on käynnistynyt 1.8.2009.
Hankkeen tavoitteena on:
- selvittää, minkälaista ennakointi- ym. tietopohjaa käytetään koulutuksen järjestäjätasolla päätöksenteossa
- edistää ennakointimenetelmien käyttöä ja kehittää toimintamalleja, joiden perusteella ennakointi pystyy paremmin vastaamaan sille asetettuihin odotuksiin koulutuksen järjestäjätasolla
- levittää hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja koulutuksen järjestäjille
- vahvistaa koulutuksen järjestäjien vastuuta työelämän muutosten ennakointi
- vahvistaa koulutuksen järjestäjien aktiivista roolia koulutus- ja osaamistarpeiden huomioon ottamisesa päätöksenteossa ja alueiden kehittämisessä.
Hanke on tarkoitettu ammatillisen koulutuksen järjestäjille sekä ennakoinnin yhteistyötahoille.
Lisätietoja antaa:
kehittämispäällikkö Tellervo Tarko
tellervo.tarko@amke.fi, 0400 627 093